Jos viesti ei näy kunnolla, lue se tästä

TNS Gallup Newsletter
TNS Gallupin uutiskirje Marraskuu 2009
 

Suomalainen työelämätutkimus 2009 - puolet suomalaisista ihannetyöpaikassaan

Suomalainen työntekijä on keskimäärin yhtä sitoutunut kuin eurooppalaiset ja pohjoismaiset työntekijät yleensäkin. Sitoutuneimpia olivat yksityisellä sektorilla ja asiakaspalvelutehtävissä toimivat. Alempien toimihenkilöiden sitoutuminen on noussut erityisen paljon kahdessa vuodessa.

Yleensä työhön ollaan kohtuullisen tyytyväisiä. Tyytymättömiä ja demotivoituneita on
noin 15 % työntekijöistä. Työtänsä pitää loistavana noin viidennes vastaajista, noin puolet sanoo nykyisen työpaikkansa vastaavan ihannetyöpaikkaa melko tai eritäin hyvin. Työntekijöitä motivoi erityisesti aktivoiva työ, jossa tapahtuu ja oppii uutta, omat työtoverit/työyhteisö, asiakkaat sekä palkka. Tyytymättömintä 10%:a ei saa motivoitumaan millään.

Eniten tyytymättömyyttä kohdistui esimiesportaaseen/johtamiseen ja koko taloon, realistiseen tapaan johtaa toimintaa ja kohdella työntekijöitä. Esimiesasemassa olevat antoivat omille ylemmilleen kaikkein kehnoimmat arviot johtamisessa! Laskettu johtajuusindeksi oli yleensä matala.

Kriittisimpiä kehittämiskohteita ovat esimiehen oman aktiivisuuden, sitoutuneisuuden ja jämäkkyyden parantaminen, työn organisoinnin ja suunnitelmallisuuden kehittäminen, ylimmän johdon käytännönläheisempi ote päätöksenteossa ja yhteen hiileen puhaltamisen sekä hyvinvointia tukevan innostuneen ilmapiirin aikaansaaminen huonompinakin aikoina.

Sitoutumista ylläpitää tällä hetkellä erityisesti yhteisöjen hyvä ilmapiiri sekä työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu. Kaikkien mielipiteitä tulee kuulla ja työpanosta arvostaa. Merkkejä siitä, että paineet kasvavat ja jaksamisesta ollaan huolissaan, on nähtävissä.

 

Lapsiperheet palveluiden ostajina

Lapsiperheiden mielestä on tarpeen kehittää ja arvioida kriittisesti nykyistä kaupallista palvelutarjontaa. He vaativat suomalaisilta yrityksiltä välitöntä palvelukokemusta sekä uusia palvelukonsepteja. Toimialoittain ja yrityksittäin on suuriakin eroja siinä, miten ollaan onnistuttu palvelemaan lapsiperheitä.

Lapsiperheet ovat monelle yritykselle tärkeä asiakasryhmä, yhteensä 2,2 miljoonaa suomalaista asuu lapsiperheessä. Millä tavoin lapsiperheet toivoisivat heitä lähestyttävän? Mitkä tekijät ovat lapsiperheiden mielestä tärkeitä palvelun kannalta? Entä millaisia uusia palveluita lapsiperheet tarvitsevat ja toivovat?

Selvitimme lapsiperheiden mielipidettä nykyisestä kaupallisesta palvelutarjonnasta sekä millaisia tyydyttämättömiä palvelutarpeita lapsiperheillä on. Tutkimus antaa luotettavaa ja analysoitua tietoa, joka auttaa mm. lapsiperheille suunnattujen tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa, markkinointiviestinnän tehostamisessa ja uusien mahdollisuuksien oivaltamisessa.

 

Peru uutiskirje

 


TNS Gallupin etusivulle

Ota yhteyttä

 


TNS Globalin etusivulle

 

 


Ymmärrä sisäisiä ja ulkoisia sidosryhmiäsi. Tietoa asiakas- ja henkilöstötutkimuksista.

 


Lapsiperheet ovat merkittävä kohderyhmä. Millaisia he ovat palveluiden ostajina?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osoitelähde:
TNS Gallup Oy:n asiakasrekisteri

 

© TNS Gallup Oy