Haemme kirjanpitäjää

Haemme vahvan ammattitaidon omaavaa kirjanpitäjää

Kantar TNS Oy:ssä työskentelee noin 90 ammattilaista, jotka ovat erikoistuneet laadukkaaseen markkinatutkimukseen ja tutkimustiedon hyödyntämiseen asiakkaan liiketoiminnan kasvun tukemiseksi. Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Espoon Otaniemessä erinomaisten kulkuyhteyksien päässä.

Haemme nyt joukkomme vahvistukseksi vahvan ammattitaidon omaavaa kirjanpitäjää vastaamaan itsenäisesti yhden tai useamman konserniyrityksen kirjanpidosta ja viranomaisraportoinnista. Toimit osana neljän henkilön tiimiä ja osallistut tarvittaessa myös muihin taloustiimin tehtäviin. Osaston tehtäviin kuuluu neljän yrityksen laskennan hoitaminen sekä runsas kansainvälinen raportointi.

Työtehtäviisi kuuluvat kirjanpidon tehtävät tilinpäätöksineen, osto- ja myyntilaskut, verotukseen liittyvät asiat sekä ALV- ja muut viranomaisilmoitukset. Talousraportointi konserniyrityksille sekä raportointi yrityksen sisäiseen käyttöön liiketoiminnan tukemiseksi ovat olennainen osa työtehtäviäsi. Lisäksi avustat laskentapäällikköä muiden konserniyritysten kirjanpitoon ja raportointiin liittyvissä tehtävissä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa peruskirjanpidon osaamista sekä kokemusta tilinpäätöksen ja veroilmoituksen laatimisesta. Toivomme, että olet positiivinen ja työskentelyotteeltasi oma-aloitteinen taloushallinnon ammattilainen. Konsernin raportointikieli on englanti.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän osaavassa työyhteisössä. Kansainvälinen konserni takaa laaja-alaisen näköalapaikan ja mahdollisuudet kehittyä. Tehtävä on kokoaikainen ja vakinainen.

Tehtävä täytetään heti kun sopiva ehdokas on löytynyt, joten lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ilman turhaa viivettä osoitteeseen rekrytointi@tnsglobal.com.

Kysymyksiin vastaa laskentapäällikkö Anna Jakobsson 043 820 0771, anna.jakobsson@kantar.com tai talousjohtaja Magnus Segercrantz 046 850 4045, magnus.segercrantz@kantar.com

 

Kantar TNS toimii yli 80 maassa ja on yksi suurimmista markkinatutkimusyrityksistä maailmassa. Tarjoamme yrityksille näkemyksiä päätöksenteon tueksi ja kasvun ajureiksi. Autamme innovoinnin, brändinhallinnan, markkinointiviestinnän, ostokäyttäytymisen ja asiakashallinnan alueilla asiakkaitamme tunnistamaan ja optimoimaan kasvun mahdollisuudet. Olemme osa Kantaria, joka kuuluu maailman johtaviin dataa, näkemystä ja konsultointia tarjoaviin yrityksiin.

www.tns-gallup.fi | www.tnsglobal.com

 

 

Kategoria: 
Ajankohtaista