Keitä ovat suomalaiset Foodrunnerit?

Suomalaisista noin joka neljäs on ruuan edelläkävijäkuluttaja, mutta vain osa heistä on todellisia vaikuttajakuluttajia eli Foodrunnereita. Tämä tärkeä joukko vaikuttaa vahvasti muiden kuluttajien ajatteluun ja valintoihin – siksi Foodrunnereiden tunnistaminen on yrityksille kultaakin kalliimpaa. On arvioitu, että heidän tavoittamisensa on kolme kertaa arvokkaampaa kuin peruskuluttajan.

 

Joka kymmenes suomalainen on Foodrunner. Naisia heistä on 2/3. Foodrunnereita löytyy kaikista ikäryhmistä ja niin maalta kuin kaupungeista. Keskimääräistä enemmän heitä on yli 40-vuotiaissa, pääkaupunkiseudulla asuvissa sekä dinkkutalouksissa.

Foodrunner haluaa kokeilla uutta ja hän keskustelee laajalti ruokateemoista. Hän on mielipidevaikuttaja, antaa neuvoja ja saa muutkin kokeilemaan uutta. Foodrunnerit ovat kulutusvoimaisia ja aktiivisia kuluttajia. Elämän parhaisiin asioihin kuuluu vahvasti hyvästä ruuasta ja makuelämyksistä nautiskelu. Ruoka on kuitenkin myös tapa huolehtia itsestään ja terveydestään – ruokavalion hallinta on heille hyvin tärkeää.

”Foodrunneria kiinnostaa ostaa ruoka suoraan tuottajalta. Kotimaisuus on arvossaan. Foodrunnereista 43 % kokee vahvasti, että suomalaiset raaka-aineet ovat maailman parhaita. Suomalaista ruokaa ostetaan laadun, mutta myös kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukemiseksi. Foodrunner on edelläkävijä myös ruuan nettikaupassa”, kertoo Päivi Kauppinen Kantar TNS:stä.

Ruokatrendeistä Foodrunnereita kiinnostavat erityisesti satokausiajattelu (67 %), aktiivinen ruokahävikin vähentäminen (61 %), sokerin välttäminen (45 %), järvikalojen käyttö (42 %), grillaaminen avotulella (37 %), parvekeviljely (36 %) ja villivihannekset (27 %).

”Alati muuttuvassa markkinassa yrityksille on entistäkin tärkeämpää tunnistaa ja tavoittaa itselleen tärkeimmät vaikuttajakuluttajat ja ymmärtää heidän asenteitaan, käyttäytymistään ja tarpeitaan. Foodrunner -luokitus ja siihen liittyvä laaja kuluttajadata auttaa yrityksiä päätöksenteossa ja toimenpiteiden kohdentamisessa”, toteaa Kantar TNS:n Tarja Pentilä.

Foodrunner 2017 on Kantar TNS:n uusi kuluttajaluokitus ja osa Kantar TNS:n laajaa TNS Mind-kuluttajatietopankkia. Foodrunner 2017 kertoo ketkä ovat ruuan edelläkävijä- ja vaikuttajakuluttajia Suomessa, millaisia he ovat, miten he käyttäytyvät, mistä he saavat vaikutteita, miten he vaikuttavat muihin kuluttajiin ja kuinka he suhtautuvat eri tuoteryhmiin ja brändeihin. Tutkimus toteutettiin huhti-toukokuun vaihteessa 2017 ja siihen haastateltiin Kantar TNS:n internetpaneelissa 2000 18-75-vuotiasta suomalaista. Heistä 9 % määriteltiin tutkimuksen perusteella Foodrunnereiksi. Foodrunner-luokitus on hyödynnettävissä syksystä 2017 alkaen kaikessa TNS Mindin kuluttaja-, brändi- ja mediadatassa.

 

Lisätietoja

Tarja Pentilä, Director TNS Mind & Insight, 040 516 3799
Päivi Kauppinen, Data, Insight & Consulting Director, 050 520 2963

etunimi.sukunimi@tnsglobal.com

Kategoria: 
Lehdistötiedote