Datan ja insightin tsunami

 

Twitter: @satuyrjanen
LinkedIn: Satu Yrjänen

Relevantin datan tarve ja määrittely liiketoimintaa tukevassa kuluttaja-, kohderyhmä- ja asiakasymmärryksessä on viimeisten kolmen vuoden aikana räjäyttänyt yritysten tavan ajatella ja saanut ne myös tekemään asioita uudella tavalla. Dataa kyllä on saatavilla, mutta sen syvällisempi ymmärtäminen tarvitsee tulkitsijoita. Tämä on johtanut yritysten sisälle syntyvien insight- ja datahubien muodostumiseen, mutta myös datatoimittajien roolin kirkastumiseen datan tulkitsijana. Mikä data on oleellista, millä on merkitystä liiketoiminnan kannalta ja kuinka eri datalähteitä yhdistellään?

Yritykset tulevat lisäämään ja hyödyntämään seuraavan viiden vuoden aikana data-analytiikkaa, integroituja datalähteitä ja datapankkeja, datan keräämisen hybridimalleja, kuluttajaymmärrystä, kohtaamispisteiden optimointia ja projektiivisia menetelmiä. Teknologian rooli datan hallinnassa luonnollisesti kasvaa, mutta niin myös konsultatiivinen ajattelu datan implementoinnissa ja tulkinnassa.

Markkinatutkijan ja -konsultin rooli muuttuukin yhä enemmän tulkitsijaksi, joka tukee asiakasta erottamalla oleellisen epäoleellisesta, valitsee ja yhdistää eri datamuotoja, ymmärtää ja tekee johtopäätöksiä oikeista lähteistä ja implementoi oikeanlaista dataa ja tekee lisätutkimusta vaikutusten maksimoimiseksi.

Data ja insight vyöryy luoksemme tsunamin tavoin, mutta hyvin ennakoiden se saadaan valjastettua yrityksen kasvun tueksi juuri oikeanlaisessa muodossa ja oikeana tulkintana päätöksiä tehdessä. Olipa kyse segmentoinnista, brändin rakentamisesta, kuluttajadatasta, mainospanostuksista, kategorioista, asiakkuuksista, passiivisen datan ja tutkimusdatan yhdistämisestä tai vaikkapa ajatusjohtajuuden luomisesta, roolimme strategisena datakumppanina ja konsulttina korostuu entisestään. Olipa haasteesi mikä tahansa, me autamme!

Satu Yrjänen, etunimi.sukunimi@kantar.com

Kategoria: 
Blogi