Olet tässä: Etusivu / TNS Suomessa / Uutiset

TNS 10.11.2008

TNS ja Kantar Group yhdistyivät maailman suurimmaksi tutkimuskonserniksi

TNS-tutkimuskonserni, joka on maailman suurin kyselytutkimuksiin perustuvan markkinatiedon tuottaja, on liittynyt osaksi Kantar Groupia ja WPP-konsernia marraskuussa 2008.

Sekä TNS että Kantar painottavat toiminnassaan voimakkaasti asiakaslähtöisyyttä ja vahvaa asiantuntemusta sekä asiakastoimialojemme haasteissa että tutkimusratkaisujen hallinnassa. Yritysten yhdistyminen merkitsee aiempaakin parempia mahdollisuuksia tutkimustiedon hyödyntämisen ja tutkimusinnovaatioiden kehittämiselle.

TNS-konsernin uudeksi pääjohtajaksi on nimitetty Pedro Ros, joka toimi aiemmin TNS Custom -sektoreiden johtajana Lontoossa. Muilta osin TNS:n johtoryhmä jatkaa tehtävissään. Kansainvälisten asiakkuuksien hoidosta vastaavat tiimit myös jatkavat tehtävissään. Suomen TNS-yhtiöiden osalta merkittäviä henkilömuutoksia ei tapahdu, vaan jatkamme entistä vahvempina asiakkaidemme tutkimushaasteiden parissa.

Kantar Group on yksi maailman suurimmista tutkimukseen ja konsultointiin erikoistuneista verkostoista. Yhteensä yli 20 asiantuntijayrityksen voimin Kantar Group on maailman merkittävin markkinainformaation tuottaja.

Kantar Groupissa ja TNS:ssä työskentelee yhteensä yli 26 500 tutkimusammattilaista, liikevaihdon ollessa 4 miljardia dollaria. Toimimme 32 kielellä yli sadassa maassa.

Siirry sivun alkuun