Sähköisten palveluiden kehitys
TNS Gallupin digitaalinen osaaminen on saanut tunnustusta monipuolisena verkkomedian ja sähköisten palveluiden taitajana. Tunnemme palveluiden kehitystä liiketaloudelliseltä, tekniseltä ja konseptuaaliselta kannalta. Meiltä saat monenlaista tukea palveluiden kehitykseen.
Ammattilaisemme lähtevät mukaan palveluiden kehitysprojektien erilaisiin tehtäviin. Tueksi annamme erilaisia arvioita (markkina-arviot, kävijäestimaatit, kannattavuusarviot, laskelmat) sekä työskentelyn helpottamiseksi erilaisia tietopaketteja ja selvityksiä.
Markkina-arviot
Yrityksen menestysmahdollisuuksien arvioinnissa erilaiset markkina-arviot ovat usein tärkeässä roolissa. Sähköisten palveluiden markkinoiden arviointi on yksi sähköisen liiketoiminnan perusteista.
Markkina-arvioita käytetään vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin:
Laajan kansainvälisen verkostomme ansiosta saat kauttamme markkina-arviot paitsi Suomesta myös Baltiasta, Pohjoismaista, muualta Euroopasta tai lähes mistä tahansa maasta kauempaakin.
Ennusteet
Ennusteet ovat käyttökelpoisia ja arvokkaita välineitä liiketoiminnan suunnittelussa. Niiden avulla on helppo arvioida tarvittavia panostuksia ja liiketoiminnan menestysmahdollisuuksia. Digitaalisten palveluiden suunnittelussa ennusteet luovat vahvan perustan kehitystyölle.
Tuotamme ennusteita sähköisen liiketoiminnan kehityksen tueksi. Sähköisten palveluiden maailmassa meidät tunnetaan mm. korkealuokkaisista sähköisen kaupankäynnin sekä palveluiden kävijämäärien ennusteista. Teemme myös tuoteryhmäkohtaisia myyntiennusteita haluamallesi aikajänteelle.
Kun tarvitset tietoa tulevaisuudesta, kannattaa kääntyä meidän puoleemme.
Yksikönjohtaja Ville Wikström
puh. (09) 6135 0674
etunimi.sukunimi@tnsglobal.com